Entä kun on liian kuuma lenkille?

Kolme viikkoa kävelyhaastetta takana. Viime viikko oli aika vaikea ja käveltyä tulikin hieman vähemmän kuin kahdella aiemmalla, ihan kivasti kuitenkin, sillä kolmannen viikon kävelysaldoksi tuli 30,4km. Alkuviikosta näytti että hyvä jos päästään kahteen kymmeneen mutta loppuviikkoa kohden löysin taas liikkumisen ilon. Nähtävästi muutama kevyempi päivä teki tehtävänsä ja pitäisihän ne lepopäivät muistaa pitää. Loppuviikosta taas olisi intoa ollut lenkkipoluille vaikka kuinka mutta helleraja on taas rikkoutunut useampana päivänä joka tietenkin tuo omat rajoitteensa liikkumiselle.

Muutamien niksien avulla olen kuitenkin pystynyt lenkkeilemään helteestä huolimatta. Olen pyrkinyt tekemään useita lyhyitä kävelyitä, mielellään aamusta tai illasta kun ei ole enää niin kuuma. Nestettä nauttinut säännöllisesti ja juonut aika huoletta myös Vichyä. Vesipullo on kulkenut mukana myös lyhyillä kävelyllä, vaikka yleensä en alle tunnin lenkeille pulloa ota mukaan vaan pyrin juomaan tarpeeksi ennen liikuntaa. Myös metsäpolut on ollut kovalla käytöllä, puut varjostavat ja viilentävät ilmaa kivasti.

Toivotaan ettei tästä ihan viime kesään verrattavaa helleputkea tule vaikka onhan lämpö ihanaa ja rannalla olisi niin mukava lojua. On vaan tämän haasteen ja vyötärön ympäryksen kannalta vähän haitallinen asia. Ja ympäristönkin, kun on niin kamalan kuivaa ja paahtavaa.

Niin, ja menihän se eka 100km rikki viime viikolla.

Kävelyhaaste aloitettu 1.7.2019
21.7.2019 kävelty 104,1km/1000km

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viidesosa haasteesta suoritettu

Lomalla on aikaa nauttia ulkoilusta

Aivan onneton kävelyviikko