Kuinka motivoin itseni lenkille

Tämä viikko on ollut todella vaikea. Aamuisin on väsyttänyt eikä lenkille ole tehnyt yhtään mieli lähteä. Koirat ovat toki "pakottaneet" lenkille ja kun vauhtiin on päässyt niin ihan hyvä mieli ulkoilusta on tullut. Silti kilometrejä on kertynyt tällä viikolla vähemmän kuin parilla aiemmalla. Olen jostain lukenut että rutiinien muodostumiseen menee kolme viikkoa ja että tämä kolme viikkoa on sellainen aika johon usein elämäntapamuutokset kaatuvat. Kaikki ei ole enää uutta ja jännää, arki alkaa tulla vastaan mutta rutiinit ei ole vielä muodostuneet. Olen kuitenkin päättänyt tsempata itseni tämän vaiheen yli.

Miten sitten kiskon itseni ylös, ulos ja pihalle?
Tässä muutamia syitä joilla motivoin itseäni.

  • Koirat. Pakko liikuttaa jollain muotoa. Miksei sitten kävellen.
  • Raittiista ulkoilmasta tulee aina parempi mieli.
  • Olenko koskaan katunut lenkille lähtöä? En.
  • Olenko koskaan katunut lenkin väliin jättämistä? Kyllä.
  • Liikunnan jälkeen olo on energinen ja saa vaikka mitä aikaan.
  • Myös uni on parempaa kun liikkuu ja ulkoilee. 
  • Jos lenkillä vielä tuntuu ettei halua tai huvita, aina voi palata takaisin tai valita lyhyemmän reitin. Jokainen kävelty metri on kuitenkin eteenpäin.
  • Esimerkki lapsille. Miten vaadit jättämään pelikoneet syrjään ja lähtemään ulos leikkimään tai liikuntaharrastuksiin jos itse makaat kännykkä kädessä sohvalla? Niinpä. 
Kävelyhaaste aloitettu 1.7.2019
18.7.2019 mennessä kävelty 94km/1000km

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viidesosa haasteesta suoritettu

Lomalla on aikaa nauttia ulkoilusta

Aivan onneton kävelyviikko