Mitä muuta harrastan kävelyn lisäksi

Toinen viikko kävelyhaastetta takana. Olin aivan varma että tällä viikolla tuli käveltyä huomattavasti vähemmän kuin viime viikolla, mutta yllätyin iloisesti kun laskin kaikki viikon matkat yhteen. Viime viikolla kävelin yhteensä 38,3km, mikä on 2,9km enemmän kuin edellisellä viikolla. Ehkä kävelyn keveys johtui hieman viileämmästä säästä ja siksi tuntui etten ole liikkunut niin paljon mutta ainahan sitä voi kuvitella että kuntokin olisi kasvanut.

Käveleminen lisäksi kuljen aika paljon pyörällä koirien kanssa, työmatkoja sekä kauppareissuja. Muita harrastuksiani  ovat uiminen ja vastikään aloittamani jooga. Uinti tosin on kesänajan tauolla uimahallin huoltotauon vuoksi mutta talvisin olen pyrkinyt pääsemään uimaan kerran viikossa. Luonnonvesissä lähinnä läträtään lasten kanssa sillä noh, minulla on pakkomielle matkan mittaamiseen joten harvemmin tulee meressä uimalla uitua.
 Joogaa harrastin aikoinani hoikempana ja parempikuntoisena jonkin verran ja päätin aloittaa säännöllisen epäsäännölliset kotijoogailut taas tähän kävelyhaasteen rinnalle, lähinnä selkää verryttämään kun havaitsin äkillisen kävelymäärän lisääntymisen aiheuttavan selkäjumeja. Olen YouTubesta etsinyt helppoja 5-15 minuutin videoita jotka sopivat aloittelijoille. Muutaman kerran jälkeen asiat alkavat muistua mieleen ja ainakaan selkä ei viime viikolla enää vaivannut kun lähes päivittäin  joogasin muutaman minuutin.

Kävelyhaaste aloitettu 1.7.2019
14.7.2019 mennessä kävelty yhteensä 73,7km/1000km

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viidesosa haasteesta suoritettu

Lomalla on aikaa nauttia ulkoilusta

Aivan onneton kävelyviikko