Retki merenrantaan

Eilen hätäilin tavoitteiden täyttymisen kanssa ja kun aamulla sääennuste näytti sateen alkavan vasta illalla, päätin tehdä aamulenkin merenrantaan. Ilma oli kyllä aika painostava ja tälläistä 10,4km lenkkiä olisi ehkä syytä vähän harkita, nimittäin pannullinen kahvia ennen lenkille lähtöä takasi sen että jo puolessa välissä pissahätä oli valtava. Kaikin puolin lenkki oli  kuitenkin oikein mukavaa vaihtelua ja mietin miksen useammin lenkkeile rannalle.  Eihän tuo matka nyt niin pitkä ole. Syynä olen ehkä pitänyt sitä, että jouduin kulkemaan kaupungin keskustan läpi mutta koira käyttäytyi oikein mallikelpoisesti vaikka satuttiin olemaan juuri aamuruuhkaan liikenteessä. Suurimman osan matkasta sain kulkea rauhallista rantapolkua jolla näkyi vain jonkin verran muita ulkoilijoita. Ja kivana yllärinä, aivan rannassa näimme juotsenparin. En varmaan ikinä ole ollut niin lähellä joutsenta! hetki siinä katseltiin pariskunnan uintia ennen kuin jatkettiin matkaa.

1.7.2019 kävelyhaaste aloitettu
12.8.2019 mennessä kävelty 211,7km/1000km
Elokuun tavoite 60,5km/150km


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viidesosa haasteesta suoritettu

Lomalla on aikaa nauttia ulkoilusta

Aivan onneton kävelyviikko